Katon korjaus Turku
Katon korjaus Turku – Turvallisesti ja taidokkaasti toteutettavaa katonkorjausurakkaa etsimässä? Hyvä: olet oikeassa osoitteessa. Meidän ammattilaisemme ovat varma valinta kaikkiin peltikattokorjauksiin, tiilikattokorjauksiin ja huopakattokorjauksiin. Kunnostamme taidokkaasti omakotitalojen, kesämökkien, saunarakennusten, autotallien, autokatosten ja muiden piharakennusten katot. Katon korjaus Turussa hoidetaan aina avaimet käteen -periaatteella, joten sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa yhteyttä ja pyytää oivallinen tarjous katon korjauksesta ja katon paikkauksesta. Hintamme ovat todella järkeviä, ja kotitalousvähennys tekee niistä vieläkin parempia. Yhteistyökumppanimme on apunasi, jos tarvitset esimerkiksi myrskyvaurioiden korjaukselle rahoitusta.
Koko Varsinais-Suomi on aluetta, millä kattokorjauksia ja kattopaikkauksia tarjoamme. Näin ollen paikkakuntasi voi olla vaikkapa Lieto, Masku, Nousiainen, Parainen tai Pöytyä. Jos huomaat, että katto vuotaa piipun kohdalta, ota yhteyttä ja anna meidän korjata pulpettikattosi tai esimerkiksi harjakattosi. Tulemme kernaasti tekemään myös vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjauksen. Kosteusvaurioita voi syntyä aina, kun katto vuotaa. Tarvittaessa kattovuodon korjaus sisältääkin katon vesivahinkojen korjauksen, mikä voi tarkoittaa käytännön tasolla esimerkiksi yläpohjan kastuneiden villojen vaihtamista.
Turvallisesti ja erittäin huolellisesti etenevä katon korjaus Turussa voi tarkoittaa myös myrskyn tekemien tuhojen kunnostamista. Ehkä tuuli on irrottanut kattopellit tai harjatiilen? Ovatko huopavuodat repeytyneet? Sekin on mahdollista, että huopakatto, peltikatto tai tiilikatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut katon päälle. Ei hätää: ota yhteyttä meihin ja tilaa katon korjaus Turkuun. Teemme kaikki tarvittavat toimenpiteet aina aluskatteen korjaukseen ja kattorakenteiden kunnostamiseen asti.
Saatat tarvita katon tiivistystä myös keväällä. Kukaties katolta alas putoava lumi on irrottanut tikkaat ja kattoon on tullut reikiä? Saat meiltä nopean, laadukkaan ja kilpailukykyisen hintaisen kattokorjauksen myös saarikohteissa. Eiköhän laiteta kattosi kuntoon, eli ota yhteyttä!
Huopakaton korjaus Turku – Tämän kattofirman paikkaama bitumikatto ei vuoda eikä kupruile
Huopakaton korjaus Turku – Tämä katonkorjauspalvelu tietää, kuinka bitumikatot kuuluu korjata! Ota yhteyttä ja anna meidän laittaa tiivissaumakattosi, kolmiorimahuopakattosi tai palahuopakattosi loistokuntoon. Meidän kunnostamamme katto ei vuoda, sillä esimerkiksi huopakaton ja palahuopakaton reikien paikkaus tehdään todella huolellisesti. Jokainen reikä tulee paikattua juuri oikealla tavalla. Tarvittaessa uusimme vaurioituneen vuodan.
Epätiiviin huopakaton tai palahuopakaton korjaus ja paikkaus voi tarkoittaa myös esimerkiksi läpivientien tiivistystä. Jos huopakatto vuotaa antennin, piipun tai vaikkapa kattoluukun kohdalta, teemme tarvittavat toimenpiteet kattovuodon lopettamiseksi ja mahdollisten kosteusvaurioiden kunnostamiseksi.
Kunnostamme bitumikatto ei myöskään kupruile. Tasoitamme ilmakuplat ja rypyt. Tarvittaessa tiivistämme saumat, jotta et tarvitsisi huopakaton tai palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaustöitä lähitulevaisuudessa. Jos sauma irvistää, tuuli voi päästä vuotien alle. Siksi saumojen kunnostaminen on suorastaan malliesimerkki vaurioita ehkäisevistä huopakattotöistä. Jotta saumat eivät alkaisikaan repsottaa, ehdotamme katollasi mahdollisesti kasvavien sammaleiden poistamista. Tarvittaessa laadimme tarjouksen huopakaton pinnoittamisesta. Hoidamme mielellämme myös roskien poiston katolta ja ränneistä (tai kattokaivoista).
Kun haluat, että huopakaton korjaus Turussa hoituu asiantuntevin ottein, ota yhteyttä ja tilaa huopakaton tai palahuopakaton tiivistys meiltä! Toteutamme huopakattojen ja palahuopakattojen korjaustyöt myös saarikohteissa.
Jotta esimerkiksi tasakaton korjaus onnistuisi mahdollisimman edullisesti, tilaa huopakaton korjaus Turkuun heti huomattuasi, ettei kaikki ole kunnossa. Jos huopakatto tai palahuopakatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut huopakaton päälle myrskyssä, huomannet vauriot jo kauas. Useimmiten kyseessä on kuitenkin jokin paljon pienempi pulma – kuten se, että huopakatto tai palahuopakatto vuotaa savupiipun juuresta. Jotta tällaiset pienimuotoisetkin huopakaton korjaukset Turussa osattaisiin tilata jo aikaisessa vaiheessa, katon kunto kannattaa tarkastaa kahdesti vuodessa aivan lähietäisyydeltä.
Peltikaton korjaus Turku – Tuulen, lumen tai ruosteen rikkoma peltikatto eheytyy käsissämme
Peltikaton korjaus Turku – Työskentelemme ahkerasti tehdäksemme katostasi jälleen ehjän ja tiiviin! Vain tiivis peltikatto on kyllin hyvä suoja arvokkaalle rakennuksellesi, joten älä jätä mitään sattuman varaan, vaan tilaa peltikaton korjaus meiltä. Kunnostamme autotallin, rantamökin, pihasaunan tai esimerkiksi omakotitalon peltikaton tinkimättömällä laadulla ja ammattitaidolla. Olipa rakennuksessasi sitten aaltopeltikatto, lukkosaumakatto, konesaumakatto tai vaikkapa konesaumakatto, voit luottaa kattokorjaajiimme.
Peltikatto on ihanteellinen valinta. Se on edullinen asentaa ja ylläpitää, mutta sen rasituksensietokyky on todella hyvä. Kiitettävä rasituksensietokyky tarkoittaa pitkää käyttöikää ja vähäisiä korjaustarpeita. Silloin harvoin kun tarvitset peltikaton korjausta Turussa, tilaa se peltikattokorjaajiltamme. Meiltä sujuu näppärästi niin peltikaton reikien paikkaus kuin jokin isompikin peltikattokorjaus.
Mikä sitten voi vaurioittaa peltikattoa? Esimerkiksi ruoste voi tehdä kattoon reikiä, ja jos reikiä ei paikata, voi peltikatto vuotaa. Peltikattovuoto ei kuitenkaan kastele katon alla olevia rakenteita, jos aluskate on kunnossa (siksi peltikaton aluskatteen korjaus on mielestämme yhtä tärkeä kattotyö kuin peltikatteen tiivistyskin). Oikein pahoihin ruostevaurioihin tepsinee parhaiten kattopeltien vaihto. Voimme vaihtaa vain yhden kattopellin, muutaman kattopellin sieltä täältä tai kaikki kattopellit kerralla.
Myös lumi tai myrskytuuli voi johtaa siihen, että tarvitset peltikaton korjausta Turussa. Ota yhteyttä, jos peltikatto on painunut lumen painon alla, tai jos myrsky on irrottanut kattopellit tai peltilistat. Hoidamme peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt silloinkin, jos myrsky on kaatanut puun peltikaton päälle.
Peltikaton korjaustyöt onnistuvat aina myös saaressa, ja tarvittaessa jatkamme urakkaa jollain uusia vaurioita ehkäisevällä toimenpiteellä. Peltikaton korjaus Turussa voi täydentyä vaikka kattopeltien lisäkiinnityksien asentamisella tai sillä, että toteutamme kattopeltien naulojen tai kateruuvien vaihdon uusiksi kateruuveiksi.
Tiilikaton korjaus Turku – Täsmälliset tiilikattokorjaajamme kunnostavat tiilikattosi kaikki kohdat
Tiilikaton korjaus Turku – Tältä katonkorjauspalvelulta ei ammattitaitoa puutu, joten mikä tahansa tiilikattokorjaus kannattaa tilata tästä osoitteesta! Tiilikattokorjaajamme ovat todella taitavia ja täsmällisiä, joten esimerkiksi omakotitalon tiilikaton korjaus ja paikkaus etenee kerrassaan esimerkillisellä tavalla. Korjaamme tiilikattosi kaikki kunnostamista vaativat kohdat (mitään ehjää emme tietenkään ala korjata tai uusia). Kun tiilikaton korjaus Turussa on ohi, voit luottaa siihen, että kaikki on kunnossa, eikä tiilikatto vuoda sen paremmin piipun kuin kattoluukunkaan kohdalta.
Muistamme tarkastaa myös sen, tarvitsetko tiilikaton aluskatteen korjausta. Aluskatteesta on paljon hyötyä, jos se vain on ehjä. Sekin on tärkeää, että aluskate on asennettu oikein. Se ei saa esimerkiksi roikkua liian löysällä, koska silloin se kerää vettä. (Se ei saa olla liian kireälläkään, jottei se repeä.)
Tarvittaessa kunnostamme aluskatteen. Tiilikaton korjaus Turussa voi täydentyä myös lahovaurioiden kunnostamisella ja märkien eristeiden uusimisella. Kun tiilikaton korjaustyöt – joita teemme myös saarikohteissa – on saatu tehtyä, voimme aloittaa tiilikattohuoltojen toteuttamisen. Tiilikaton yleiskunto pysyy hyvänä, jos kattoa huolletaan asianmukaisella tavalla. Tiilikattohuollot vaikuttavat myös siihen, miltä tiilikattosi näyttää.
Meiltä voit tilata aivan kaikki tiilikattopaikkaukset. Ota yhteyttä, jos tarvitset rikkinäisten kattotiilien vaihtoa, tai jos tiilikatto vuotaa jonkin läpiviennin kohdalta. Palvelemme sinua silloinkin, kun tarvitset tiilikaton myrskyvaurioiden korjausta. Kenties myrsky on irrottanut harjatiilen, reunatiilen tai jonkin muun kattotiilen? Ehkä puu on kaatunut tiilikaton päälle? Anna meidän auttaa!
Tiilikaton korjaus Turussa onnistuu aina yhtä hyvin, koska urakka suunnitellaan jo etukäteen. Mitä paremmin katonkorjausurakka on suunniteltu, sitä sujuvammin se voi edetä! Toki onnistuneesta lopputuloksesta voidaan kiittää myös harjaantuneita tiilikattoammattilaisiamme, jotka ovat valmiita ahertamaan saadakseen tiilikattosi ensiluokkaiseen kuntoon.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Turku – Korjaus saa kattosi voimaan hyvin
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Turku – Korjaus tekee niin hyvää katollesi, ettei sitä kannata jättää toteuttamatta! Varmistat sen, että kaikki sujuu asianmukaisella tavalla, kun tilaat vuotavan kattoläpiviennin korjauksen (kuten katon korjauksen vuotavan savupiipun kohdalta) meiltä. Meidän ammattilaisemme osaavat korjata tiilikatot, peltikato, huopakatot ja palahuopakatot parhaalla mahdollisella tavalla. Kun kattokorjaus on ohi, sinun ei tarvitse enää kantaa huolta siitä, että kattoläpivienti (kuten kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku) vuotaa Turussa. Voit luottaa siihen, että kattosi on tiivis, ja että kattovuodon mahdollisesti aiheuttamat kosteusvauriot on kunnostettu.
Esimerkiksi vuotavan kattoluukun korjaus tehdään aina avaimet käteen -periaatteella. Myös katon korjaus vuotavan viemärintuuletusputken, TV-antennin tai ilmanvaihtoputken kohdalta etenee tällaisena täyden palvelun pakettina. Täyden palvelun pakettina tehty kattokorjaus tarkoittaa sitä, että teemme puolestasi kaiken, mitä omakotitalon tai vaikkapa kesämökin katto tarvitsee. Urakkaan voi kuulua esimerkiksi kastuneiden villojen uusiminen. Jos tuo työvaihe jäisi tekemättä, voisi katon alle ilmaantua homekasvustoja. Kun katto on korjattu eikä enää ole pelkoa siitä, että kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Turussa, voimme aloittaa kattohuoltojen toteuttamisen. Kaikki katot sadevesijärjestelmineen kannattaa puhdistaa kahdesti vuodessa. Tarvittaessa voisimme tehdä myös kattomaalauksen tai vaikkapa lintuverkkojen uusimisen. Ehkäpä asennamme harjatiivisteet tai pellitämme savupiippusi peltisepäntyönä?
Lopuksi muistutamme sinua yhdestä asiasta. On mahdollista, että myös hiljattain asennettu kattoläpivienti – kuten kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku – vuotaa Turussa. Siksi katto kaikkine läpivienteineen kannattaa tarkastaa usein. Jos katto tarkastetaan joka kevät ja syksy, mahdolliset korjaustarpeet voidaan hoitaa pois alta, ennen kuin tilanne muuttuu yhtään huonommaksi.