Katon korjauksen ammattilaiset palveluksessasi!

Peltikaton korjaukset
Tiilikaton korjaukset
Huopakaton korjaukset
Muut kattotyöt…

Tiilikaton korjaus palauttaa katon tiiveyden

Tiilikatto kestää noin 70 vuotta, mutta se voi kuitenkin muuttua kunnoltaan arveluttavaksi jo paljon aikaisemminkin – syy siihen voi olla siinä, ettei kattoa ole huollettu asianmukaisesti, tai siinä, että kattovuoto on päässyt tuhoamaan katon rakenteet perustavanlaatuisella tavalla. Jos katto huolletaan katemateriaalin edellyttämällä tavalla ja sen kunto pidetään säännöllisessä seurannassa, tiilet eivät ala murentua ja halkeilla ennen aikojaan. Katon kunto tulisi tarkastaa puolen vuoden välein, sillä näin huonokuntoisiksi muuttuneet tiilet saadaan heti vaihdettua, eikä minkään kattoläpivienninkään kunto ala vaikuttaa katon kuntoon. Kattotarkastusten perusteella saat korjautettua myös kaikki katon varusteet ajallaan. Voi olla, että räystäskouru on alkanut vuotaa, tai että lumen paino on löystyttänyt kattotikkaiden kiinnitykset, ja ne uhkaavat pudota katolta. Kattotarkastusten ja niiden perusteella teetettyjen kattokorjausten ansiosta talon rakenteet eivät ole vaarassa kastua vuotavan räystään takia, eikä katolta putoava kattotuote heikennä katon kuntoa tai vaaranna pihalla liikkuvien ihmisten turvallisuutta.

Meille työskentelevät kokeneet kattoammattilaiset ratkaisevat kaikki tiilikaton ongelmat parhaalla mahdollisella tavalla. Rikkinäisten tiilien vaihto on yksi hyvin tyypillinen tiilikaton korjaus, ja sen hoitaminen onnistuu käden käänteessä. Tiilikatolta saattaa tuon tuosta löytää rikkinäisen tiilen, varsinkin, jos katolla alkaa olla jo ikää. Katon alle ei kuitenkaan pääse kosteutta niin kauan, kuin tiilikaton aluskate on ehjä. Jos tiilikaton aluskatteessa on korjaustarpeita, on tilanne melko vakava. Läpivientien kohdalta pystytään olemassa olevaa aluskatetta viilata, mutta jos se on kokonaisvaltaisemmin huonossa kunnossa tai reikäinen, täytyy se vaihtaa kokonaan ja tämä vaatii jo katon purkua. Koska tiilikatto ei yleensä pysy täysin tiiviinä, on tiilikaton aluskatteen tiiviys äärimmäisen tärkeää koko kattokokonaisuuden kunnon kannalta. Ammattilaisemme tekevät taidolla myös isommat kattokorjaukset, kuten kattovuodon paikkaamisen ja lahonneiden kattorakenteiden kunnostamisen, tai esimerkiksi tiilikaton osittaisen uusimisen. Aina ei ole pakko uusia koko kattoa, vaan pelkkien kattotiilien vaihto voi riittää pelastamaan katon. Tämä vaatii kuitenkin sen, että aluskate on vielä täysissä voimissaan ja kestää uuden tiilikatteen iän.

Vuotavan tiilikaton korjaus, tiilikaton osittainen uusiminen tai mikä tahansa muu tiilikaton tiivistys hinnoitellaan kilpailukykyisesti. Tekemämme alkukatselmuksen perusteella voimme esittää lopullisen hinnan katon korjaamiselle jo etukäteen. Urakkahinnalle voi hakea kauttamme rahoitusta, ja kaikkien omakotitalon tai kesämökin omistajien kannattaa muistaa hakea katon paikkaamisesta kotitalousvähennystä. Kattopalveluamme on kehitetty niin asiakaslähtöiseksi kuin mahdollista, ja osa sitä ovat hintojemme pitäminen matalina, valmiin rahoituksen tarjoaminen ja mahdollisuus kotitalousvähennykseen. Merkittävää on myös se, että aina liikkuessamme tiilikatolla me teemme maksuttoman kattotarkastuksen. Koska katto käydään kaikkia yksityiskohtiaan myöten läpi tarkkasilmäisten ammattilaistemme toimesta, ei kattoon jää mitään huonokuntoisia kohtia. Havaitsemme myös kaikki huoltotarpeet, ja tarjoamme asiakkaalle asianmukaisia tiilikattohuoltoja, joilla monet korjaustarpeet voidaan torjua jo ennalta käsin.

Tiilikaton korjaus
Tiilikaton korjaus voi estää vakavammat kattovuodot.

Tiilikaton aluskate estää yläpohjarakenteita vaurioitumasta

Tiilikaton alle saattaa päästä kosteutta useamminkin kuin vain kerran tiilikaton pitkän käyttöiän aikana. Tiilikaton alle tulee siksi hankkia aluskate, ja aluskatteen kuntoa kannattaa pitää jatkuvan tarkkailun alaisena, sillä sekin saattaa kulua puhki. Tiilikaton aluskatteella on parhaat edellytykset kestää yhtä pitkään kuin vesikatekin, jos se on meidän asentamamme – silloin aluskate on varmasti juuri oikealla kireydellä, se on valittu ja mitoitettu katon mukaan, ja sen materiaali on huippulaatua.

Aluskatteen ohjaa kaikki tiilikatteen läpi tulevat vedet pois kattorakenteiden luota. Vedet valuvat aluskatetta myöten katon räystäille, eivätkä yläpohjan rakenteet näin kastu lainkaan. Aluskate toimii myös niin, että se nopeuttaa katon alle rakennuksen sisätiloista nousseen kosteuden haihtumista. Vaikka yläpohjassa olisi runsain mitoin eristeitä, vesihöyryä nousee aina jonkin verran. Aluskatteet voivat kestävyydestään huolimatta repeytyä, ja silloin aluskate on uusittava joko kokonaan, tai vähintäänkin halkeamien ja repeytyneiden kohtien osalta. Vaihtotyö edellyttää tiilikaton purkamista, mutta urakkaa ei kannata jättää roikkumaan, sillä vain aluskate voi estää katon vesivahingon. Katon alle pääsevä kosteus voi aiheuttaa muun muassa homevaurioita, joten aluskate on kullanarvoinen osa jokaisen omakotitalon, kesämökin ja muun rakennuksen tiilikattoa.

Aluskate vaurioituu vähemmän todennäköisesti, jos pikkulinnut eivät pääse nokkimaan aluskatetta, ja kattovuodot korjataan pian, jotta aluskate ei altistu liialliselle kosteudelle. Katon tuuletusaukot on hyvä tiivistää, jotta kosteutta tai roskia ei pääsisi aluskatteen kuntoa rasittamaan, ja jotta linnutkin pysyisivät katon ulkopuolella. Saat kauttamme myös tällaiset aluskatteen kuntoa tukevat kattotyöt, kuten myös aluskatteen tiivistämisen ja uusimisen, jos vahinko kaikesta huolimatta sattuu.

Tiilien vaihtotyö on tiilikaton tiivistys tyypillisimmillään

Omakotitalon, paritalon tai muun rakennuksen tiilikatolta löytyy varmasti silloin tällöin haljenneita ja hajonneita kattotiiliä, mitkä on vaihdettava pian, jotta katon alle ei pääsisi kosteutta. Rikkinäistä tiiltä ei kannata korjata liimaamalla, sillä tällaiset liimaukset eivät kestä kauaa kosteutta ja muita rasituksia, joita katolla esiintyy. Jos mietit, mistä tiilien halkeileminen johtuu, ja miten siihen voisi puuttua, on meillä siihenkin vastaukset valmiina. Tiilien halkeilu johtuu pakkasrapautumisesta, mikä on pahinta varsinkin leutoina talvina ulkolämpötilan sahatessa pakkasen ja suojan välillä. Pakkanen saa tiilien huokosissa olevan kosteuden jäätymään, ja koska jää vaatii enemmän tilaa kuin vesi, saa jäätyminen tiilen rakenteen murenemaan pikkuhiljaa. Mitä vanhempi tiili, sitä huokoisempi se on, joten pakkasrapautuminen on varsinkin vanhojen tiilikattojen ongelma. Uudet katot, joita suojaa vielä hyväkuntoinen suojapinnoite, ovat kohtuullisen hyvin suojassa pakkasrapautumiselta.

Kevättarkastuksen ansiosta tiilikatolla olevat rikkinäiset tiilet ja muut lumen ja pakkasen aiheuttamat vauriot saadaan korjattua ajoissa, eli todennäköisesti jo ennen, kuin katon alle pääsee kosteutta. Asiantuntijamme arvioi samalla, voidaanko katon pakkasrapautumista vähentää pinnoittamalla tiilet uudestaan, tai poistamalla katolta sammalet. Sammaleidenpoisto estää tehokkaasti katon rapautumista, sitoutuuhan kattoon sammaleiden myötä vielä normaaliakin enemmän kosteutta. Jos kattosi on savitiilikatto, mitkä ovat sivumennen sanoen aika harvinaisia Suomessa, saadaan se kestämään paremmin kosteutta ja pakkasia käsittelemällä se emäspitoisella ja kyllästävällä suojakäsittelyaineella.

Tiilikattovuoto johtaa pahimmillaan sisäilmaongelmiin

Tiilikaton aluskate voi estää katon vesivahingon, joten se on oltava jokaisen tiilikaton alla, ja sen kuntoa kannattaa tarkkailla korjaustarpeiden varalta. Jos tiilikatto alkaa vuotaa rikkinäisten tiilien kohdalta tai esimerkiksi piipun juuresta, aluskate ohjaa kosteuden pois katon alta, ja estää laho- sekä homevauriot. Jos aluskate on rikki tai se on esimerkiksi väärin asennettu, pääsevät vuotovedet sen lävitse, ja näin ollen läpivientivuoto tai muu vesivuoto tiilikatolla pääsee kastelemaan katon rakenteet ja lämmöneristeet. Puuosiin voi kastumisen seurauksena alkaa syntyä lahovaurioita, mitkä heikentävät puurakenteiden kunnon ja kantokyvyn melko nopeasti. Eristevillat tai muut lämpöeristeet rupeavat puolestaan homehtumaan, jos ne ovat pitkiä aikoja kosteana. Yläpohjan homevaurio saattaa vaikuttaa asunnon sisäilman laatuun ja rakennuksen asukkaiden terveyteen, joten katon kuntoa kannattaa seurata kattovuotojen tai sellaiseksi muuttua uhkaavien vaurioiden varalta.

Jos tiilikatto vuotaa, ota korjauspalveluumme pian yhteyttä, niin tulemme tarkastamaan katon kunnon ja suunnittelemaan sen, miten kattosi kannattaa korjata. Joissain tilanteissa tiilikatto on paras purkaa ja uusia – esimerkiksi silloin, jos kyseessä on vanha katto, tai vauriot ovat vaikuttaneet katon kuntoon jo poikkeuksellisen paljon. Keskitymme kuitenkin tutkimaan sitä, miten tiilikaton voisi korjata muutoin. Katon täsmäkorjaus on aina halvempi kuin kattoremontti, joten tarjoamme sitä, jos vain mahdollista. Tiilikatossa oleva vaurio pitää tietenkin korjata, ja aluskate tiivistää, jotta se voisi estää tulevia kattovuotoja kastelemasta yläpohjarakenteita. Otamme selvää siitäkin, miten kattorakenteet saa kuntoon. Jos kosteutta on vain vähän, voitaneen puurakenteet kuivattaa, mutta jos puhutaan jo lahovaurioista, on puuosat uusittava. Märät eristeet on joka tapauksessa uusittava, jotta ne eivät tarjoaisi kasvualustaa erilaisille mikrobikasvustoille. Alkukatselmuksen perusteella osaamme antaa kilpailukykyisen tarjouksen kattovuodon korjaamisesta, ja esittää alustavan työsuunnitelman. Jos katto on alkanut vuotaa myrskyn tekemien vaurioiden takia, kannattaa tarjous ja työsuunnitelma esitellä vakuutusyhtiölle, sillä voit hyvinkin saada kotivakuutuksesta korvauksia katon vaurioiden korjaamiseen.

Tiilikattoremonttia voidaan tarvita yllättävän nopeasti

Tiilikatolle lupaillaan noin 70 vuoden käyttöikää, ja tällainen on täysin mahdollista, jos kattoa huolletaan asianmukaisesti, eikä mitään yllättävää satu. Tiilikatto voi kestää jopa sata vuotta, jos katolla ei olekaan betonitiiliä vaan savitiiliä. Savitiilikatto on kalliimpi kuin betonitiilikatto, mutta se pesee betonitiilikaton kestävyydessä ja ekologisuudessa. Katon ikä ei kuitenkaan ole ainut ratkaiseva tekijä, kun mietitään katon uusimista. Tärkeintä on tarkastella ja arvioida tiilikaton kuntoa kriittisesti. Jos kattotiilet ovat huonossa kunnossa ja katolla vaikuttaa olevan lähes yhtä paljon murenevia kuin ehjiä kattotiiliä, katto on paras vaihtaa, vaikka se olisi vasta 30- tai esimerkiksi 40-vuotias. Jos tiilikaton aluskate on kuitenkin vielä täysin tiivis eikä yläpohjaan ole päässyt kosteutta, voimme vaihtaa pelkät tiilet, eli suorittaa niin sanotun osittaisen tiilikattoremontin.

Tiilikaton aluskatteen kuntoa kannattaa seurata yhtä tiiviisti kuin vesikaton ja sen varusteiden kuntoa. Tiilikaton aluskatteen korjaus edellyttää vesikaton purkamista, sillä aluskatteen huonokuntoisia kohtia ei voida korjata alakautta. Jos tiilien kunto on heikentymään päin, on hyvä miettiä, kannattaako vanhoja kattotiiliä enää asentaa paikalleen aluskatteen tiivistämisen jälkeen. Tiilikaton korjaus ei maksa kovinkaan paljoa enempää, vaikka katolle asennettaisiin vanhojen tiilien sijasta uudet tiilet. Näin saadaan aikaiseksi katto, mikä kestää hyvässä kunnossa seuraavat noin 70 vuotta, joten tiilien uusiminen aluskatteen kunnostamisen yhteydessä on erittäin kustannustehokas päätös.

Meille on tärkeää arvioida aina tarkasti, mikä on asiakkaan kannalta paras tapa korjata ja paikata tiilikatto. Katoremontti ei suinkaan ole ensimmäinen asia, mitä tarjoamme, vaan pohdimme ensin muita vaihtoehtoja. On kuitenkin tilanteita, jolloin kattoremontti on kustannuksiltaan vain vähän kalliimpi, mutta antaa pitkäkestoisemman ja luotettavamman ratkaisun – kuten äsken esittelyssä tilanteessa, missä kattotiilet joudutaan joka tapauksessa purkamaan. Toinen tilanne on katon maalaus, varsinkin, jos asiakas haluaa vaihtaa samalla katon väriä (mikä vaatii useamman maalauskerran). Osittainen kattoremontti eli kattotiilien vaihto saattaa maksaa suurin piirtein saman verran kuin katon maalausurakka, mikä pitäisi sisällään tiilikaton tiivistyksen kaikista mahdollisista vuotokohdista, katon pesun ja tiilien pinnoituksen. Katon maalaus pidentäisi kyllä katon elinkaarta, mutta kattotiilien vaihto saisi katon kestämään yli kaksi kertaa pidempään. Otamme kuitenkin joka kohteen huomioon omana kokonaisuutenaan, ja arviomme vasta tutustuttuamme katon kuntoon, mikä on paras ja taloudellisin tapa sen kunnostamiseksi.

Huolettaako kattotarvikkeiden kunto?

Jos kattotarvikkeiden kunto huolettaa, ota yhteyttä. Jos esimerkiksi kattoturvatuotteet ovat huonossa kunnossa – esimerkiksi irtoamaisillaan katosta – on syytäkin olla huolissaan. Katolla on vaarallista liikkua, jos kattotikkaat ovat irtoamassa katosta. Kattoikkunan ja muiden katon läpivientien kunnosta riippuu paljon, sillä vesi voi päästä katon alle mistä tahansa läpiviennistä – nehän ovat pohjimmiltaan katossa olevia aukkoja. Säännöllisten kattotarkastuksen avulla läpivientien ja kattotarvikkeiden kunnossa esiintyvät puutteet tulevat huomattua ajoissa, ja katto saadaan korjattua ennen kattovuotoja ja katon vesivahinkoja – tai sitä, että lumiesteet, kattotikkaat tai rännit tippuvat alas katolta.

Rännit toimivat pitkään huollettuina ja kuntotarkastettuina

Räystäskourut toimivat vuosikymmeniä yhtä soittoa, jos ne huolletaan ja kuntotarkastetaan usein – riittävän usein tarkoittaa puolen vuoden väliaikoja. Kuntotarkastuksen perusteella saat selville, jos ränni vuotaa jostain kohtaa, tai jos sen kiinnikkeet tai esimerkiksi liitoskappaleet pitäisi uusia. Tyypillisiä kourusaneerauksia ovat ruostevaurioiden kunnostaminen, saumojen tiivistäminen, kaatojen korjaaminen ja huonokuntoisten komponenttien uusiminen.

Räystäskouru on vastuussa paljosta, sillä se ansiosta katolta valuvat vedet saadaan tarpeeksi kauas rakennuksesta, eivätkä ne ala aiheuttaa laho- ja homeongelmia. Jos rännit vuotavat tai putoavat lumen mukana alas katolta, pitää ne korjata pian, jotta kosteus ei pääsisi väärään paikkaan aiheuttaen ikäviä ongelmia.

Kattoturvatuotteiden korjaaminen kannattaa

Kattoturvatuotteiden kuntoa uhkaavat ruoste, kovat tuulet ja katolle kertyvä lumi. Jos kattoturvatuotteissa on ruostetta, kannattaa ruoste hioa pois, ja peittää maalilla. Mikäli ruoste on jo vaikuttanut kattoturvatuotteiden kuntoon niin, ettei niitä saa kunnolla korjattua, on ne paras uusia. Kattoturvatuotteet vastaavat nimensä mukaisesti katon turvallisuudesta, joten katto ei ole turvallinen, jos kattotikkaisiin tai kulkusiltoihin ei voi luottaa. Kova tuuli tai lumen liikkeet lapetta pitkin voivat irrottaa kattoturvatuotteet ja muut kattotarvikkeet katosta, ja se rikkoo myös kattoa. Katon tarvikkeiden kiinnitykset kannattaa tarkistaa kaksi kertaa vuodessa, jotta ne pysyisivät paremmin kiinni katossa, ja lisäksi katto kannattaa varustella lumiesteillä. Lumiesteet hillitsevät lumen liikkeitä, joten kattotarvikkeet eivät irtoa niin helposti kevättalvella. Kattoikkuna ja aurinkopaneelit kannattaa suojata omilla lumiesteillään, jotta lumen paino ei alkaisi rasittaa niiden kuntoa.

Savupiipun ja muiden katon läpivientien korjaaminen

Läpiviennit voivat alkaa vuotaa, siksi niiden kuntoa pitää seurata siltä varalta, että haurastuneet tiivisteet olisi aika uusia. Savupiipun juuri on yksi melko tyypillinen paikka kattovuodolle, olipa kyseessä tiilikatto tai mikä tahansa muu katto. Savupiipussa voi olla muutakin korjattavaa, sillä kosteus ja pakkaset saavat hormin rapautumaan, ja se on paloturvallisuusriski. Rapautunut hormi korjataan pinnoittamalla eli massaamalla se sisältäpäin. Kun kolot saadaan peittoon, ei noki enää kerry pysyvästi hormiin, vaan sen saa pois nuohoojan rassin avulla. Jotta savuhormi ei aiheuttaisi paloturvallisuusriskiä, kannattaa hormin suuaukko peittää piipunhatulla, mikä estää kosteuden pääsyn hormiin. Lisäksi piippu kannattaa pellittää ulkoapäin.

Huolloista iso ilo – huollettu tiilikatto kestää ja kukoistaa

Huoltojen toteuttaminen oikeaan aikaan ja oikeiden ammattilaisten toimesta saa omakotitalon, piharakennuksen, kesämökin tai minkä tahansa muun rakennuksen tiilikaton kestämään ja kukoistamaan vuosikymmenestä toiseen. Tiilikaton huoltaminen ei ole kovin monimutkaista tai kallista, vaan pari perustoimenpidettä riittävät mainiosti. Tärkein huoltotoimenpide on katon tarkastus, mikä kannattaa yhdistää katon harjaukseen, mitä tarvitaan aivan yhtä usein. Harjatun katon suojapinnoite kuluu hitaammin, joten katto ei sammaloidukaan pitkiin aikoihin, eikä kattoa tarvitse pinnoittaa uudelleen kuin vasta ehkä 30 vuoden kuluttua katon asentamisesta. Kasvustoista pääsee tarvitessa eroon sammaleidenpoistoaineilla, ja katolle ilmestynyt jää sulatetaan puolestaan kuumalla vesihöyryllä. Lumenpudotukseen tarvitaan edelleenkin lihaksia, mutta vahvoille ammattilaisillemme tämä ei ole mikään ongelma.

Olipa kyse puolen vuoden välein tarvittavasta katon harjauksesta tai katon pesusta ja katon pinnoittamisesta, saa asiakas kaupan päälle katon tarkastuksen.

minkä aikana tutkitaan katon kaikki yksityiskohdat. Kattotarkastajat käyvät myös katon alla, jotta kondenssiveden mahdollisesti aiheuttamat ongelmat tulisivat havaittua. Kattotarkastuksen jälkeen teemme tarjouksen niistä kattohuolloista tai katon paikkauksista, joita katto mahdollisesti tarvitsee.

Katon korjauksia luotettavasti koko Suomen alueella!