Katon korjauksen ammattilaiset palveluksessasi!

Peltikaton korjaukset
Tiilikaton korjaukset
Huopakaton korjaukset
Muut kattotyöt…

Aluskatteen korjaus Alajärvi – Ehjä aluskate on katon pelastusrengas

Aluskate on katon pelastusrengas. Jos itse vesikate vuotaa, huopakaton tai peltikaton kärsineet saumat tai tiilikaton limittäin ladotut tiilet päästävät vettä lävitseen, on aluskate ottamassa veden vastaan. Vesikatteen läpi vuotanut tai tihkunut vesi ei välttämättä pitkään aikaan ilmoita itsestään, eikä pieniä vuotoja edes välttämättä näe vesikatteen puolelta. Lisäksi joillekin katoille pieni veden vuotaminen vesikatteen ohi on enemmänkin ominaisuus kuin virhe.

Aluskate ei näy maan tasolta tai edes katolla liikkuessa, vaan vaatii yläpohjaan vierailemista. Harva lähtee itse yläpohjaan kurkkimaan, saatikka osaisi sieltä vuotokohtia bongata. Siksi on tärkeää hommata kokenut ammattilainen vierailemaan säännöllisesti katollasi.

Kattotarkastukset ja niiden perusteella tehdyt kattokorjaukset ja -huollot pitävät katon hyvässä kunnossa, mutta kaiken varalta kannattaa kuitenkin huolehtia tiilikaton ja peltikaton aluskatteen kunnosta. Aluskate kannattaa tarkastaa kahdesti vuodessa, eli yhtä aikaa muun kattokokonaisuuden kunnon tarkastamisen, sekä huollon kanssa. Jos aluskatetta pitää korjata tai paikata, saat asiantuntevaa ja pikaista apua meidän kattopalvelultamme.

Ole yhteydessä kaikissa omakotitalon, taloyhtiön, paritalon, kerrostalon, rivitalon, kesämökin tai muun kiinteistön aluskatteeseen liittyvissä asioissa Alajärvellä. Omakotitalon ja kesämökin kattotöistä sinulla on mahdollisuus hakea kotitalousvähennystä, ja onpa tarjolla rahoituskin. Kyseistä rahoitusta voi hakea helposti meidän verkkosivujemme kautta.

Aluskatteen korjaus ja osittainen uusiminen ovat tärkeitä kattotöitä Alajärvellä

Pidämme aluskatteen asentamisesta ohittamattomana kattotyönä Alajärvellä ja muualla Suomessa, koska aluskate suojaa kiinteistön kattorakenteita mahdollisen kattovuodon aikana. Vain ehjä aluskate onnistuu tässä tärkeässä tehtävässä.

Aluskatetta voidaan joutua aika-ajoin korjaamaan. Useimmiten korjaustarve yllättää savupiipun tai kattoikkunan kaltaisen läpiviennin kohdalta. Myös jiirit, eli sisätaitteet ovat kovan rasituksen alla ja voivat siksi vaatia muuta katetta useammin huomiota. Kattoammattilaisemme osaavat tutkia ja ehdottaa parasta vaihtoehtoa aluskatteesi korjaamiseksi. Kyseeseen voi tulla aluskatteen korjaus tai aluskatteen osittainen vaihto.

Kun aluskate on joka kohdasta tiivis ja oikein asennettu, ottaa se vastaan kaikki vedet, mitä auenneista saumoista, vuotavasta läpiviennistä tai kattoreiästä katon alle pääsee. Aluskatteen kuuluu olla kiristetty tarpeeksi piukalle – silloin se valuttaa vedet hetimmiten räystäille. Jos aluskate roikkuisi löysänä – mikä on todellinen ei-hyvä-tilanne – kerääntyisivät vedet aluskatteelle. Koska aluskatetta ei ole tarkoitettu kestämään seisovien vesimassojen painoa, alkaisi se ennen pitkää vuotaa.

Tiivis ja hyväkuntoinen aluskate suojaa myös kondenssikosteudelta, mikä on rakennuksen sisältä karkaavasta lämmöstä tiivistyvää vettä. Jos yläpohjarakenteissasi on kosteusvaurioita, vaikka vesikatto on tiivis, voi kyse olla kondensoitumisesta. Ehjän aluskatteen lisäksi kondessiongelmia voidaan torjua lisäämällä eristeitä ja parantamalla välikaton tuulettumista.

Miten välttyä aluskatteen korjaukselta ja paikkaukselta Alajärvellä?

On olemassa tapoja, joiden avulla kerrostalon, paritalon tai vaikka kesämökin aluskate Alajärvellä pysyy varmemmin hyvässä kunnossa. Mitä laadukkaampi aluskate, sitä vähemmän todennäköisesti tarvitset aluskatteen korjausta ja paikkausta. Myös oikea asennustapa pitää aluskatteen hyvässä kunnossa vuosikymmenestä toiseen – kannattaa siis tilata uusi aluskate ja aluskatteen asennus meidän kauttamme.

Jotta linnut eivät pääsisi nokkimaan tiilikaton tai peltikaton aluskatetta, on räystäiden tuuletusaukot hyvä verkottaa. Lintuesteet pitävät myös oravat sun muut pieneläimet pois välikatolta, missä ne voisivat sontia eristeisiin, tai tehdä niihin pesiä.

Aluskate voi vaurioitua myös kosteuden takia, joten harjankin tuuletusaukot kannattaa tiivistää. Hengittävät harjatiivisteet eivät hankaloita yläpohjan tuulettumista. Harjatiivisteet estävät muun muassa tuiskulumen pääsyn aluskatteelle ja samalla ne pitävät roskat pois aluskatteelta. Roskat sitovat aluskatteeseen kosteutta, voiden nopeuttaa tuntuvasti aluskatteen kulumista ja haurastumista. Jos harjatiivisteitä ei ole vielä asennettu ja aluskatteella on roskia, tilaa meidät puhdistamaan aluskate ja asentamaan harjatiiviste.

Kaikissa aluskatetöissä voit kääntyä meidän, ensiluokkaista osaamista tarjoavan kattotiimimme puoleen.

Aluskatteen korjaukset luotettavasti koko Suomen alueella!

  • A
    • Akaa
    • Alahärmä
    • Alajärvi
    • Alastaro
    • Alavieska
    • Alavus
    • Angelniemi
    • Anjalankoski
    • Anttola
    • Artjärvi
    • Asikkala
    • Askainen
    • Askola
    • Aura
  • B
    • Bromarv
  • D
    • Degerby
  • E
    • Eckerö
    • Elimäki
    • Eno
    • Enonkoski
    • Enontekiö
    • Espoo
    • Etelä-Karjala
    • Etelä-Pohjanmaa
    • Etelä-Savo
    • Etelä-Suomi
    • Eura
    • Eurajoki
    • Evijärvi
  • F
    • Fiskars
    • Forssa
  • H
    • Haapajärvi
    • Haapavesi
    • Hailuoto
    • Halikko
    • Halsua
    • Hamina
    • Hammarland
    • Hankasalmi
    • Hanko
    • Harjavalta
    • Hartola
    • Hattula
    • Hauho
    • Haukipudas
    • Haukivuori
    • Hausjärvi
    • Heinola
    • Heinävesi
    • Helsinki
    • Himanka
    • Hinnerjoki
    • Hirvensalmi
    • Hollola
    • Honkajoki
    • Huittinen
    • Humppila
    • Hyrynsalmi
    • Hyvinkää
    • Hämeenkoski
    • Hämeenkyrö
    • Hämeenlinna
  • I
    • Ii
    • Iisalmi
    • Iitti
    • Ikaalinen
    • Ilmajoki
    • Ilomantsi
    • Imatra
    • Inari
    • Inkoo
    • Isojoki
    • Isokyrö
    • Itä-Suomi
  • J
    • Jaala
    • Jalasjärvi
    • Janakkala
    • Joensuu
    • Jokioinen
    • Joroinen
    • Joutsa
    • Joutseno
    • Juankoski
    • Jurva
    • Juuka
    • Juupajoki
    • Juva
    • Jyväskylä
    • Jämijärvi
    • Jämsä
    • Jämsänkoski
    • Järvenpää
  • K
    • Kaarina
    • Kaavi
    • Kainuu
    • Kajaani
    • Kalajoki
    • Kalanti
    • Kangasala
    • Kangaslampi
    • Kangasniemi
    • Kankaanpää
    • Kannonkoski
    • Kannus
    • Kanta-Häme
    • Karhula
    • Karijoki
    • Karjaa
    • Karkkila
    • Karstula
    • Karttula
    • Karvia
    • Kaskinen
    • Kauhajoki
    • Kauhava
    • Kauniainen
    • Kaustinen
    • Keitele
    • Kemi
    • Kemijärvi
    • Keminmaa
    • Kemiönsaari
    • Kempele
    • Kerava
    • Kerimäki
    • Keski-Pohjanmaa
    • Keski-Suomi
    • Kestilä
    • Kesälahti
    • Keuruu
    • Kihniö
    • Kiihtelysvaara
    • Kiikala
    • Kiikka
    • Kiikoinen
    • Kiiminki
    • Kinnula
    • Kirkkonummi
    • Kisko
    • Kitee
    • Kittilä
    • Kiukainen
    • Kiuruvesi
    • Kivijärvi
    • Kodisjoki
    • Kokemäki
    • Kokkola
    • Kolari
    • Konginkangas
    • Konnevesi
    • Kontiolahti
    • Kontiomäki
    • Korpilahti
    • Korsnäs
    • Kortesjärvi
    • Koski Tl
    • Kotka
    • Kouvola
    • Kristiinankaupunki
    • Kruunupyy
    • Kuhmalahti
    • Kuhmo
    • Kuhmoinen
    • Kuopio
    • Kuorevesi
    • Kuortane
    • Kurikka
    • Kuru
    • Kustavi
    • Kuusamo
    • Kuusankoski
    • Kuusjoki
    • Kylmäkoski
    • Kymenlaakso
    • Kyyjärvi
    • Kälviä
    • Kärkölä
    • Kärsämäki
    • Köyliö
  • L
    • Lahti
    • Laihia
    • Laitila
    • Lammi
    • Lapinjärvi
    • Lapinlahti
    • Lappajärvi
    • Lappeenranta
    • Lappi
    • Lapua
    • Lapväärtti
    • Laukaa
    • Lavia
    • Lehtimäki
    • Leivonmäki
    • Lemi
    • Lemu
    • Lempäälä
    • Leppävirta
    • Lestijärvi
    • Lieksa
    • Lieto
    • Liljendal
    • Liminka
    • Liperi
    • Lohja
    • Lohtaja
    • Loimaa
    • Lokalahti
    • Loppi
    • Loviisa
    • Luhanka
    • Lumijoki
    • Luopioinen
    • Luoto
    • Luumäki
    • Luvia
    • Längelmäki
    • Länsi-Suomi
  • M
    • Maalahti
    • Maaninka
    • Maksamaa
    • Marttila
    • Masku
    • Mellilä
    • Merijärvi
    • Merikarvia
    • Merimasku
    • Miehikkälä
    • Mietoinen
    • Mikkeli
    • Mouhijärvi
    • Muhos
    • Multia
    • Muonio
    • Mustasaari
    • Muurame
    • Muurla
    • Mynämäki
    • Myrskylä
    • Mäntsälä
    • Mänttä
    • Mänttä-Vilppula
    • Mäntyharju
  • N
    • Naantali
    • Nakkila
    • Nastola
    • Nilsiä
    • Nivala
    • Nokia
    • Noormarkku
    • Nousiainen
    • Nuijamaa
    • Nummi-Pusula
    • Nurmes
    • Nurmijärvi
    • Nurmo
    • Närpiö
  • O
    •  
    • Oravainen
    • Orimattila
    • Oripää
    • Orivesi
    • Oulainen
    • Oulu
    • Outokumpu
  • P
    • Padasjoki
    • Paimio
    • Paltamo
    • Parainen
    • Parikkala
    • Parkano
    • Pattijoki
    • Pelkosenniemi
    • Pello
    • Perho
    • Pernaja
    • Perniö
    • Pertteli
    • Pertunmaa
    • Petäjävesi
    • Pieksämäki
    • Pielavesi
    • Pietarsaari
    • Piikkiö
    • Piippola
    • Pihtipudas
    • Pirkanmaa
    • Pirkkala
    • Pohja
    • Pohjanmaa
    • Pohjois-Karjala
    • Pohjois-Pohjanmaa
    • Pohjois-Savo
    • Pohjois-Suomi
    • Polvijärvi
    • Pomarkku
    • Pori
    • Pornainen
    • Porvoo
    • Posio
    • Pudasjärvi
    • Pukkila
    • Pulkkila
    • Punkalaidun
    • Puolanka
    • Puumala
    • Pyhtää
    • Pyhäjoki
    • Pyhäjärvi
    • Pyhämaa
    • Pyhäntä
    • Pyhäranta
    • Pyhäselkä
    • Pylkönmäki
    • Päijät-Häme
    • Pälkäne
    • Pöytyä
  • R
    • Raahe
    • Raasepori
    • Raisio
    • Rantasalmi
    • Rantsila
    • Ranua
    • Rauma
    • Rautalampi
    • Rautavaara
    • Rautjärvi
    • Reisjärvi
    • Renko
    • Riihimäki
    • Riistavesi
    • Ristiina
    • Ristijärvi
    • Rovaniemi
    • Ruokolahti
    • Ruotsinpyhtää
    • Ruovesi
    • Rusko
    • Rymättylä
    • Rääkkylä
  • S
    • Saarijärvi
    • Sahalahti
    • Salla
    • Salo
    • Saltvik
    • Sammatti
    • Sastamala
    • Satakunta
    • Sauvo
    • Savitaipale
    • Savonlinna
    • Savonranta
    • Savukoski
    • Seinäjoki
    • Sievi
    • Siikainen
    • Siikajoki
    • Siikalatva
    • Siilinjärvi
    • Simo
    • Simpele
    • Sipoo
    • Sippola
    • Siuntio
    • Snappertuna
    • Sodankylä
    • Soini
    • Somerniemi
    • Somero
    • Sonkajärvi
    • Sotkamo
    • Sulkava
    • Sumiainen
    • Suolahti
    • Suomenniemi
    • Suomusjärvi
    • Suomussalmi
    • Suonenjoki
    • Sysmä
    • Säkylä
    • Säynätsalo
    • Sääksmäki
  • T
    • Taipalsaari
    • Taivalkoski
    • Taivassalo
    • Tammela
    • Tampere
    • Tarvasjoki
    • Teerijärvi
    • Teisko
    • Temmes
    • Tenhola
    • Tervo
    • Tervola
    • Teuva
    • Tohmajärvi
    • Toholampi
    • Toijala
    • Toivakka
    • Tornio
    • Tottijärvi
    • Turku
    • Tuulos
    • Tuupovaara
    • Tuusniemi
    • Tuusula
    • Tyrnävä
    • Tyrväntö
    • Tyrvää
    • Töysä
  • U
    • Ulvila
    • Urjala
    • Utajärvi
    • Utsjoki
    • Uukuniemi
    • Uurainen
    • Uusikaarlepyy
    • Uusikaupunki
    • Uusimaa
  • V
    • Vaala
    • Vaasa
    • Vahto
    • Valkeakoski
    • Valkeala
    • Valtimo
    • Vammala
    • Vampula
    • Vantaa
    • Varkaus
    • Varpaisjärvi
    • Varsinais-Suomi
    • Vehkalahti
    • Vehmaa
    • Vehmersalmi
    • Velkua
    • Vesanto
    • Vesilahti
    • Veteli
    • Vieremä
    • Vihanti
    • Vihti
    • Viiala
    • Viitasaari
    • Viljakkala
    • Vilppula
    • Vimpeli
    • Virolahti
    • Virrat
    • Virtasalmi
    • Vuokatti
    • Vähäkyrö
    • Vöyri
  • Y
    • Ylihärmä
    • Ylikiiminki
    • Ylistaro
    • Ylitornio
    • Ylivieska
    • Ylämaa
    • Yläne
    • Ylöjärvi
    • Ypäjä
  • Ä
    • Äetsä
    • Ähtäri
    • Äänekoski